Nuoret professionaalit
Kaksi nuorta näpsäkän näköistä naista keskustan anniskeluravintolassa:
- Siis sen jälkeen kun mä siirryin alalle, niin enhän mä voi enää kattoo vaikka jotain Salkkareita yhtään. Kun mä en voi tieätsä seurata kuin kuvakulmia ja leikkauksia.
- Joo, mä oon huomannu ihan saman. Et sitä kiinnostaa vaan miten se sarja on tehty.
[kärttyisä ääni viereisestä pöydästä:]
- Eiks o kiva, että Salkkareissakin on vihdoin jotain katsomista?
- Siis sen jälkeen kun mä siirryin alalle, niin enhän mä voi enää kattoo vaikka jotain Salkkareita yhtään. Kun mä en voi tieätsä seurata kuin kuvakulmia ja leikkauksia.
- Joo, mä oon huomannu ihan saman. Et sitä kiinnostaa vaan miten se sarja on tehty.
[kärttyisä ääni viereisestä pöydästä:]
- Eiks o kiva, että Salkkareissakin on vihdoin jotain katsomista?
kirjoitti Kärpänen, torstai, kesäkuu 29, 2006
2 Kommentit:
:D
Loistava sivuhuomautus!!
Tosin allekirjoitan myös sen mitä nämä professionaalit päivittelivät. Teatterin alalla en ole ammattilainen vaan harrastaja, mutta silti se jättää jälkensä. Ammatti- tai harrastajateatterissa käydessäni huomaan miettiväni lavasteratkaisuja ja kellottavani näyttelijöiden poistumisia ja esiintuloja pohtien mielessäni vaatteidenvaihtoon varattua aikaa ym...
Voikohan tota verrata siihen että psykiatri tai psykoterapeutti ei osaisi omassa elämässään irrottautua analysoimisesta ja alkaisi tulkita lähimpien ihmisten sanoja? Siis tavallaan etäyttäisi lähimpänsä. Tai toisin päin - kantaisi kaiken työssään kuulemansa sisällään, suhtautuisi siihen järjen lisäksi tunteella. Eihän se kerro muusta kuin ammattitaidottomuudesta...
Musiikin ammattilaiseksi opiskellessa meni pari vuotta niin etten kuunnellut musiikkia siitä nauttiakseni. Nyt olen löytänyt sen taas. Elämä olisi paljon surullisempaa ilman sitä.
Lähetä kommentti
<< Etusivu